ja vanhan kauden päätteeksi aloitetaan heti uuteen valmistautuminen. Näistä asioista onkin laitettu tietoa sähköpostiin ja kysymällä saa tietenkin lisää, mikäli joku asia on jäänyt askarruttamaan.

Kiitokset kaikille menestyksekkäästä ja mukavasta kaudesta! Toivotaan (ja tehdään kovasti töitä sen eteen), että tulevasta kaudesta muodostuu taas edellistä parempi.

Pasi

Ennen 12.1. pelattua Ilves-Kalpa -peliä palkittiin Hakametsän pääareenalla, salamavalojen räiskeessä ja tuhansien katsojien hurratessa, Pirkkalan Pingviinien syyskauden paras juniori ja tämä valinta kohdistui C95-joukkueen Santeri Taskiseen ja perusteena olivat erinomaiset suoritukset syksyn aikana. Joukkueemme numero 17 eli Santtu on varmasti palkintonsa ansainnut ja lämpimät onnittelut Santulle myös koko joukkueen puolesta!

Turussa 3.1. pelatussa TPS Wildin järjestämässä EVLI-cupissa oli tiukkoja pelejä ja siitä kertoo osaltaan se, että pelit menivät hyvin ristiin siten, että voittoja ja tappioita tuli tasaisesti kaikille joukkueille. TPS oli sen verran kohtelias isäntä, että antoi maksavien turnausvieraiden voittaa hieman enemmän, mutta tasaisia pelejä olivat kaikki. Meillä oli hieman hankala aikataulu eli jouduimme pelaamaan vain tunnin tauoilla, mikä alkoi näkyä ruokailun jälkeen, mutta siihenkin nähden turnaus meni oikein mukavasti ja jaksettiin kuitenkin pelata mallikkaasti loppuun asti.

Turnausjärjestelyt olivat erinomaiset ja mukavina tuomisina tältä reissulta oli meille kunniakas 3. sija. Ottelutulokset sekä lopputulokset löytyvät täältä.

Vanhemmat ottivat 8-6 voiton, mutta videotuomarin tarkastuksessa ainakin kaksi maalia olisi pitänyt hylätä. Tiukka peli kaiken kaikkiaan ja ainakin vanhempien vaihtoaitiossa näki ilmeistä ja hien määrästä, että kyseessä oli todellinen urheilusuoritus!

Turnauksen aikataulut löytyvät täältä. Meillä on ensimmäinen peli 10:00, joten lähtö on 7:00. Emme pysähdy matkalla aamiaiselle, joten syödään kotona kunnon aamiainen tai otetaan eväät matkalle mukaan.

Jääkiekkoliitton uusin tiedote löytyy täältä. Sen lisäksi, on tullut seuraava tieto aluepäällikköjen tapaamisesta, mikä on varmasti askel oikeaan suuntaan:

Kilpailusääntöasiaa 2009–2010

Kilpailusääntökohtaa 4.7.5.2 on tulkittu eri alueilla hiukan erilailla ja tämä on sekoittanut pelaajien liikkumista ehkä säännön laatijan ajatuksen vastaisesti.

Kilpailusäännöt

”C2 nuorten ja nuorempien sekä kaikissa naisten ja tyttöjen sarjoissa pelaaja saa vaihtaa rinnakkaisjoukkueeseen ja takaisin rajattomasti”…

Samalla tasolla pelaavien rinnakkaisjoukkueiden välillä pelaajavaihdot eivät ole mahdollisia”.
Säännönlaatijan henki ilmenee parhaiten jo sääntökohdassa 4.7.5.1.

Koska sääntökohtaa ei voida muuttaa, olemme aluepäälliköiden yhteisessä työkokouksessa 3.12.2009 halunneet tarkentaa säännön laatijan ajatusta pelaajien liikkumisesta saman ikäluokan rinnakkaisjoukkueiden välillä seuraavasti;

Pelaaja saa samalla sarjatasolla edustaa ainoastaan yhtä joukkuetta. Eri sarjatasoilla pelaavissa rinnakkaisjoukkueissa hän saa pelata ja siirtyä vapaasti 28.2 saakka.

Malliesimerkki;

C2 AAA ylialueellinen sarja - Eteläiset alueet
Jos seuralla on tässä sarjassa kaksi rinnakkaisjoukkuetta, pelaajavaihdot eivät ole mahdollisia.

C2 AAA Häme- Länsirannikko
Jos seuralla on tässä sarjassa kaksi rinnakkaisjoukkuetta, pelaajavaihdot eivät ole mahdollisia. Tämän ja C2 AAA ylialueellisen sarjan välillä edestakaiset pelaajavaihdot ovat mahdollisia 28.2. saakka.

Tämä tarkennus tulee huomioida 31.12.2009 jälkeen pelattaviin valtakunnallisissa sarjaotteluissa, jos alueilla omissa sarjoissaan on tästä poikkeavia erikoissääntöjä, tulee alueiden tarkentaa omia seurojaan.

Pingviinit tiedotti, että kioskivuorot loppuvat joukkueilta vuoden 2010 alusta alkaen eli hyvä puoli asiassa on, ettei tarvitse enää huolehtia siitä ja huono puoli on se, että niistä saatavat tilitykset jäävät meiltä pois. Jos joku on halukas kioskimyyntitehtäviin tästä eteenpäin, niin voi olla yhteydessä kioskiemäntään, jonka yhteystiedot löytyvät aiemmista jutuista.

Raato oli ollut katsomassa Tsekeissä 95-ikäluokan parhaita pelaajia viime keväänä - mikähän joukkue oli lie ollut kyseessä?!? Siellähän oli keväällä käymässä tosi kova joukkue Hämeestä :D

http://www.iltalehti.fi/jaakiekko/2009113010683828_jk.shtml

Mikäli Sami saa tästä artikkelista kimmokkeen, niin kukaties tässä Joulun alla treeneissä kypärät vaihtuvat tonttulakkeihin ja kaksykköset rivitanssiin?

Vatsalihakset eivät koskaan ole liian hyvässä kunnossa, joten eiköhän jokaiselta löydy kuusi (6 !!!) minuuttia aikaa joka ilta tehdä oheinen treeni.

YouTube Preview Image

Noita P90-treenejä löytyy moneen lähtöön ja kyseinen putiikki, www.beachbody.com, tekee todella tiukkoja treenivideoita vaikka nettisivut ovatkin hieman kuin TV-shopista. Se taitaa vaan olla enemmän amerikkalaiseen makuun tehdä mainosta tuolla tavoin. Esimerkiksi P90x treeniohjelman idea on kuitenkin erittäin hyvä eli 45-60 minuutin todella monipuolisia harjoituksia sisältäen myös venyttelytreenit. Harjoitukset voi tehdä pelkästään kehon omalla painolla, joten ylimääräisiä laitteitakaan ei välttämättä tarvitse, poislukien leuanvetotanko. Suosittelen kokeilemaan - ei tee pahaa jääkiekkoilijoille saati sitten vanhemmillekaan!

Tutustukaa Jääkiekkoliitolta tulleeseen sikainfluenssaohjeistoon täältä.


Mainos